Työntekijä katsomuskasvattajana

aitienpaiva324X432pxLähtökohtana katsomuskasvatuksessa on lapsen turvallisuuden tunne, lapsen omien kokemusten, ajatusten ja kysymysten kohtaaminen. Turvallisuuden tunnetta ylläpitää se, että läheinen, omassa ryhmässä toimiva aikuinen on ensisijainen kokemusten ja pohdintojen kohtaaja.

Katsomuskasvatuksen antaminen on osa varhaiskasvattajan ja esiopettajan ammattikuvaa. Jokainen toteuttaa sitä arjessa, omassa ryhmässään, omalla persoonallisuudellaan, oman ryhmän tarpeiden mukaan, kokonaisopetuksen puitteissa ja periaatteella.

Katsomuskasvatuksessa tehdään yhteistyötä huoltajien kanssa kunkin perheen taustaa, katsomuksia sekä arvoja kuullen ja kunnioittaen. On hyvä, että lapsi voi keskustella ajatuksistaan ja kokemuksistaan turvallisesti hänelle tutun ja tärkeän ihmisen kanssa. Tärkeintä on kasvattajan oma avoin, kunnioittava ja utelias suhtautuminen eri uskontoihin, katsomuksiin ja näiden aihepiireihin yleensä. Tietoa eri kulttuureista ja uskonnoista voi aina hankkia! Ei tarvitse olla teologi tai muu uskonoppinut voidakseen puhua lasten ja huoltajien kanssa katsomuksiin liittyvistä asioista sekä toteuttaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen katsomuskasvatusta.

Lapsiryhmän moninaisuus vaatii katsomussensitiivisyyttä. ”Katsomussensitiivisyys pitää sisällään myös katsomuksiin liittyvien erilaisten ristiriitojen olemassa olon hyväksymisen osana kasvatusta” (Poulter 2013). Katsomuskasvatus ei riipu kasvattajan omasta vakaumuksesta. Uskonto ja katsomus on tunneherkkä kasvatuksen osa-alue. Tärkeää on, millaisen tunnejäljen jätämme lapseen. Myös tuokion ja tilanteen ilmapiiri jättää jälkensä. Aikuinen on mallina sille, miten uskontoihin ja katsomuksiin suhtaudutaan ja miten niistä puhutaan. Kasvattaja voi tiedostamattaan välittää lapselle negatiivisen kuvan. Myös se, ettei ota kantaa tai välttelee aiheeseen liittyviä kysymyksiä, kertoo jotain aikuisen suhtautumisesta.

Olemalla tietoinen omista kulttuurisista ja uskonnollisista juuristaan sekä toimintansa taustalla vaikuttavista arvoista ja asenteista kasvattaja kykenee tukemaan myönteisellä tavalla lasten katsomuksellisen identiteetin kehitystä. Jokaisen kasvattajan tehtävänä on löytää ammatillinen väylä katsomuskasvatuksen toteuttamiseen. Tämä edellyttää kasvattajan oman vakaumuksen tai näkemyksen etäännyttämistä opetussuunnitelmien antamista opetuksen ja kasvatuksen sisällöllisistä tavoitteista ja siten ottamaan ammatillisen asenteen katsomuskasvatusta kohtaan. (Kuusisto & Lamminmäki-Vartia 2012)